Työpaikkojen 'toinen sukupuoli'

Julkaisufoorumi: Agricola


Marja Kokko (toim.): Naisten kaupunki. 192 s. Atena kustannus Oy: Jyväskylä 2002.
Päivi Lipponen (toim.): Akat aidan tekee, miehet käyvät mittaamassa. Nainen työelämässä.
256 s. Kirjapaja Oy: Helsinki 2006.


Yhteiskunnan rakennemuutoksen seuraukset näkyvät tänään konkreettisesti Suomen työpaikoilla ja suomalaisen naisen arjessa. Vuoden 2007 sarastaessa on vaikea löytää ajankohtaisempaa tietokirjojen ja julkisen keskustelun aihetta kuin työelämän nykytila ja erityisesti naisten asema työmarkkinoilla. Näistä kysymyksistä on laadittu selvityksiä ja julkaistu tutkimuksia, mutta ei vielä läheskään tarpeeksi.

Satavuotiasta yleistä äänioikeutta on juhlittu syystäkin. Näiden juhlien puhujat eivät vain kiittäneet naisten aikaansaannoksia, vaan he nostivat esille seuraavanlaisia ongelmia. Miehet ja naiset eivät ole vielä keskenään samanarvoisia, eikä eri-ikäisten välillä ole tasa-arvoa. Sananvapaus ei ole lisääntymään päin, ja hyvinvointi- ja kansalaisyhteiskunta on joutunut suuriin vaikeuksiin. Työilmapiiri on kireä.

Vuoden vaihtuessa on uutisoitu siitä, että kotimaassamme on runsaasti ns. epätyypillisiä työsuhteita, varsinkin naisilla. Samaan aikaan työpaikkojen asiat ovat taas nousemassa otsikoihin. Viimeksi niistä kirjoitettiin näin paljon kaksi vuotta sitten. Näinä kahtena vuotena asenteet ja peli ovat entisestään koventuneet. On aika virittää näistä asioista kansalaiskeskustelu.

Tässä arvioitavat kaksi kirjaa tarjoavat hyvän lähtökohdan tällaisten kysymysten pohdintaan. Ne täydentävät toisiaan näkökulmiltaan ja lähestynnältään. Esitystapa on kummassakin selkeää ja konstailematonta. Marja Kokon toimittama Naisten kaupunki esittelee Jyväskylää naistoimijoiden kaupunkina, ja teosta rikastuttaa kehityksen seuraaminen 1800-luvulta nykypäivään. Kirjoittajia ovat Marja Kokon ohella Johanna Katajainen, Tiina Kinnunen, Tiina-Riitta Lappi, Sanna Pappila, Susanna Prokkola, Heli Valtonen, Anna Vilkuna ja Tarja Vänskä-Kauhanen.

Päivi Lipposen toimittama Akat aidan tekee, miehet käyvät mittaamassa keskittyy tämän päivän ilmiöihin, erityisesti naisjohtajuuteen. Kirjoittajia ovat toimittajan lisäksi Marjaliisa Hentilä, Kaisa Kauppinen, Hannele Koivunen, Riitta Lavikka, Minna Leinonen, Arja Ropo, Katja Uosukainen ja Hanna Ylöstalo.


Seminaari- ja yliopistokaupunki

Naisten kaupunki antaa monipuolisen kuvan naisten koulutuksesta ja toiminnasta Jyväskylässä. Lähtökohtana on se, että kaupungissa pantiin 1800-luvulla alulle paitsi suomenkielinen oppi- ja kirjasivistys, myös laajamittainen naisten koulutus. Seminaarin käyneiden naisten elämänpiiri laajeni kodin ulkopuolelle, kun heistä naisista tuli opettajia, kirjailijoita ja toimittajia.

Teos valottaa mielenkiintoisesti naisten toimintaa aatteellisissa yhdistyksissä ja antaa uutta tietoa varsinkin työlaisnaisyhdistyksestä. Sen ja porvarillisten naisjärjestöjen välillä oli epäluuloisuutta ja kaunaa, ja naisten laaja yhteistyö alkoi vasta vähitellen. Esittelyn olisi ansainnut myös Elsa Heporauta, joka pyrki järjestötoiminnassa ylittämään puoluerajat.

Vapaa kansalaistoiminta on vanhastaan tarjonnut mahdollisuuden vaikuttamiseen, ajatustenvaihtoon ja epäkohtien korjaamiseen. Marja Kokko kirjoittaa: ”Sääty-yhteiskunnassa järjestöillä oli erityisen merkittävä yhteiskunnallinen rooli, koska yhdistyksissä oli tilaisuus käydä julkista keskustelua.” Jyväskylä tunnetaan yhä avoimen dialogin kaupunkina, jossa yliopisto ja poliittisista puolueista riippumattomat kansalaisjärjestöt järjestävät tärkeitä keskustelutilaisuuksia.

Tarja Vänskä-Kauhanen kysyy artikkelissaan, millainen on naisístunut yliopisto. Hän panee merkille, että naisten aikaansaannoksista ei uutisoida. - Kirja on sisällöltään rikas ja tasapainoinen, ja se on toimitettu huolellisesti. Linja eilisestä tähän päivään rakentuu luontevasti. Laaja englanninkielinen tiivistelmä lisää artikkelikokoelman käytettävyyttä.


Lasikaton alla

Päivi Lipposen haastatteli toimittamaansa kirjaa varten yhdeksää naisjohtajaa. He kertovat mm., miten heistä on tullut johtajia, miten naisia työssä mitätöidään ja miten politiikassa valmennetaan nuoria miehiä, entä nuoria naisia. Seitsemän naisjohtajaa vastailee nimettöminä, Riitta Uosukainen ja Tytti Isohookana-Asunmaa omalla nimellään. Haastattelut elävöittävät asioiden käsittelyä, mutta sijoittuessaan asiantuntija-artikkeleiden lomaan ne tekevät teoksesta hajanaisen.

Artikkeleista kiinnostavimman on kirjoittanut Hannele Koivunen. Hänen otsikkonsa on tosin kömpelö: ”Lasikaton myyttiset rakenteet”. Koivunen pohtii mm., perustuuko A.J. Greimasin aktanttimalli patriarkaalisten myyttien sankarikäsitykselle. Hän olisi voinut nykyistä laajemmin osoittaa, mikä sija naisilla on patriarkaalisten käsitysten eteenpäin siirtäjinä. Minna Leinonen, Katja Uosukainen ja Hanna Ylöstalo ovat yhdessä kirjoittaneet artikkelin ”Näkymätön sukupuoli, olematon tasa-arvo”. He osoittavat, että naiset törmäävät edelleen työelämässä lasikattoon. Heidän mukaansa lähes puolet naisista, jotka ovat kokeneet työelämässä syrjintää, kertovat syrjinnän syyksi sukupuolensa.

Kirja on helppolukuinen, mutta se ei vastaa alaotsikkoaan eli se ei ole esitys naisista työelämässä. Kokonaiskuvan saamiseksi olisi ollut tärkeätä haastatella myös miesjohtajia, samoin alaisia. Ymmärrettävästikään naisjohtajat eivät edes nimettöminä tunnusta, että miehet ovat valinneet ainakin jotkut heistä tehtävään siksi, että nämä naiset alistuvat jonkinlaisiksi kumileimasimiksi. - Haastattelut olisi ollut hyvä toimittaa huolellisesti, jotta lukijan ei tarvitsisi poimia pääasioita vähemmän tärkeän aineksen joukosta. Yksi tärkeimmistä huomioista sijoittuu viimeiseen kappaleeseen: naisjohtaja haluaa joskus olla ainutlaatuinen mehiläiskuningatar, jolloin tilaa ei jää muille osaaville naisille.


Keskustelu tarpeen

Peräänkuulutan siis kansalaiskeskustelua työpaikkojen epäkohdista ja niiden korjaamisesta. Tasa-arvoa ja työhyvinvointia koskevat julkilausumat eivät riitä, ellei niiden toteutumista valvota johdonmukaisesti. Esim. Kuopion yliopistossa on selkeä ohje työpaikan ongelmien varalta. Epäasiallinen kohtelu, kiero valtapeli ja epätasa-arvo eivät poistu sillä, että niiden olemassaolo kielletään. Kuopion yliopiston julkilausumassa korostetaan, että jokainen työntekijä on velvollinen puuttumaan epäkohtiin niitä huomatessaan.

Epäkohtia on erityisesti aloilla, joissa on paljon kilpailua, epätyypillisiä työsuhteita ja hierarkkisia rakenteita. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos työpaikassa on useita seuraavista ilmiöistä: klikit, esimies joka utelee toistuvasti muilta jotakuta alaistaan koskevia asioita, nöyryyttäminen, uhkailu, pelottelu, kyttääminen, leimaaminen, puuttuminen työntekijän yksityiselämään, miesten ja naisten eriarvoisuus, pitkittyneet sairaslomat, lähes kaikkien työntekijöiden sairastuminen tai kuolema ennen eläkeikää, jonkun itsemurha, epäjohdonmukainen johtaminen, töiden jakaminen epäoikeudenmukaisesti, toistuva lupausten rikkominen, johtajan raivokohtaukset, hänen esimiehensä kyvyttömyys tai haluttomuus ongelmien korjaamiseen.

Johto kantaa viime kädessä vastuun siitä, mitä organisaatiossa tapahtuu. Selvitysten mukaan johtamista tulisi tervehdyttää. Eräiden asiantuntijoiden mukaan työntekijä ei juuri koskaan saa oikeutta, jos yrittää etsiä sitä virallisten ohjeiden mukaan ensin johtajaltaan, sitten tämän johtajalta. Erikoislääkäri Ilkka Soini on otsikoinut erään lehtikirjoituksensa sanoilla ”Entä kun esimies itse kiusaa alaistaan?”