Keski-Suomen kirjallisuus: Keijo Virtanen

Ilmestynyt Jyväskylän kaupunginkirjaston www-sivuilla


Elämän polkua

Asikkalassa vietetty lapsuus on antanut aiheita Keijo Virtasen proosaan. Hän syntyi keskimmäisenä poikana pienviljelijäperheeseen. Koti antoi henkisessä mielessä hyvät eväät elämän tielle, vaikka aineellinen toimeentulo olikin niukkaa.

Keijo oppi lukemaan hyvissä ajoin ennen kouluikää, neljä- viisivuotiaana. Kirjat ja piirtäminen olivat hänelle tärkeitä, ja alkoi aikaisin myös kirjoitella. Vapaa-aikana hän teki kotona ja muualla monenlaisia maataloustöitä. Teini-ikäisenä hän sai lomatöitä myös ruokakaupoista. Nuoruus osui suuren maaltamuuton vuosiin, joten oli luonnollista suunnitella siirtymistä toiselle paikkakunnalle.

Käytyään Asikkalassa kansakoulun ja lukion Keijo Virtanen suoritti asevelvollisuutta 8 kk ja työskenteli Lahdessa puhelinkeskuksessa. Sitten olivat vuorossa yliopisto-opinnot.

Opiskelukaupungiksi Virtanen valitsi Jyväskylän, joka oli sopivan lähellä Asikkalaa. Hänen monipuolinen aineyhdistelmänsä kertoo hänen mielenkiinnon kohteistaan: hän suoritti arvosanan kirjallisuudesta, kansatieteestä, taiteen tutkimuksesta, filosofiasta ja yleisestä historiasta.

Opintojen lomassa Virtanen teki monenlaisia sivuhommia. Osittain niihin ajoi taloudellinen tilanne, osittain tarve pitää opiskeluaikanakin jalat maan pinnalla. Opintolainojen maksun hän sai hyvin alkuun, kun oli kolme tiivistä jaksoa Ruotsissa siivoojana. Kosketus arkiseen elämään on aina ollut arvokasta Keijo Virtaselle, joka on tietoisesti välttänyt olemasta yhden asian ihminen.

Opiskelutoverit tunsivat Keijon kirjoittajan kyvyt. Hän voitti ylioppilaiden kirjoituskilpailuja ja laati Jyväskylän ylioppilaslehteen loistavia artikkeleita, mielipidekirjoituksia ja kritiikkejä. Hänen muita julkaisukanaviaan olivat sanomalehdet, varsinkin Etelä-Suomen Sanomat ja Keskisuomalainen.

Keijo oli useita vuosia kirjallisuuden ainejärjestön Opuksen puheenjohtaja ja yliopiston kulttuurivaliokunnan jäsen.

Keijo Virtasen pitkäaikaisin työpaikka on Jyväskylän yliopisto, jossa hän on ollut kirjallisuuden opettajana, tutkijana ja amanuenssina.

Yksityiselämän tärkeitä tapahtumia olivat avioliiton solmiminen ja pojan syntymä. Useat ulkomaan matkat ja erityisesti kaksi matkaa Intiaan avarsivat näkemystä ja antoivat aiheita kirjoihin. Vakavat liikenneonnettomuudet aikaansaivat erilaisia vaivoja, ja viimeisen jälkeen perustaidot piti opetella uudelleen alusta asti.

Virtasella on runsaasti mielenkiinnon kohteita. Hänen harrastuksiaan ovat tai ovat olleet taidemaalaus, valokuvaus, Intian filosofia, jooga, kansantanssi ja muu kansanperinne. Äänten maailma kiehtoo häntä, ja hänen kosketuksensa siihen on intensiivinen: hän harrastaa rockia ja bluesia, kitaran ja mandoliinin soittoa, keikkoja yhdessä bändin kanssa. Ja kurkkulaulua.


Ensimmäiset novellikokoelmat

Keijo Virtanen kuvaa kahdessa ensimmäisessä kirjassaan maaseudun elämänmenoa nuoren pojan näkökulmasta. Katovuotta (1977), joka pääsi kolmen parhaan joukkoon Otavan suuressa novellikilpailussa, osoittaa esikoiskirjailijalle harvinaista kypsyyttä ja osaamista.

Katovuotta ja Mitä illalla muistetaan (1980) liittyvät toisiinsa eri tavoin. Niissä on samaa päähenkilö, jonka nimi Arska vaihtuu Rantaseksi hänen varttuessaan, ympäristöt ja elämänpiiri. Siteet kotiin ovat lämpimät, mutta vähitellen ne höltyvät pojan itsenäistyessä.

Novelleissa valottuu maaseudun asukkaiden arvomaailma. Tärkeitä ovat yhteys perheeseen, eri sukupolvien ongelmattomat suhteet, maatyö, perinteen jatkuvuus.

Kerronta etenee verkkaisesti, havainnointi on tarkkaa ja kieli yksinkertaista. Henkilöiden kokemukset rytmittyvät maatalon töiden ja vuodenkierron mukaan. Arjen vivahteet tavoitetaan hyvin, esitys on luontevaa.

Virtasta kiinnostaa ajattelun toiminta. Mitä illalla muistetaan nostaa esille muistin tapahtumien jäsentäjänä. Arska tarkkailee niitä jälkiä, joita aiemmat polvet ovat jättäneet maisemaan. Paikoillakin on muistinsa, ja rakennuksilla. Puistossa sattumalta kohdatun veteraanin muistot avartavat teoksen aikaulottuvuutta.

Virtanen on novellimuodon uudistaja. Novellit jatkuvat toisiinsa, samoin kaksi kirjaa. Lisäksi ne lähestyvät romaania, jossa luodaan yhtenäinen kehityskaari. Virtanen osoittaa kokoelmissa, miten elämässä toimii asiat toisiinsa yhdistävä periaate. Myös runsas toiston käyttö viestii käsityksestä, että asioiden kertautuminen on yhtä tärkeää yksilön elämässä kuin luonnossa.


Kosketukset Intiaan

Intian taide ja filosofia alkoi pikku hiljaa tehdä Keijo Virtaseen vaikutusta jo kouluvuosina. Herätteitä tuli historian ja uskonnon tunneilta, Mahatma Gandhin persoonallisuus tuntui valovoimaiselta. Lukeminen ja musiikin kuuntelu lisäsivät Intian kulttuurin arvostusta, jonka taustana oli myös huomio länsimaisen kulttuurin edustajien omahyväisyydestä.

Filosofian opinnoissa Virtanen erikoistui Intian filosofiaan. Kirjallisuuden lisensiaatintyön aiheena oli Intian estetiikka, josta ilmestyivät myös kirja englanniksi ja toinen suomeksi. Niitä varten Virtanen opetteli vain harvojen osaaman sanskritin kielen.

Opintomatkat Intiaan lisäsivät Virtasen tietoja maan oloista ja kulttuurista. Hän kertoi vaikutelmiaan tuoreeltaan artikkeleissa ja matkakertomuksissa, jotka julkaistiin Keskisuomalaisessa ja Genesis-lehdessä. Virtanen on esitellyt Suomessa Intian kirjallisuutta.


Tutkija

Keijo Virtasen tärkein tutkimusaihe on Intian estetiikka. Muita mielenkiinnon kohteita ovat strukturalismi, semiotiikka, fenomenologia ja ideologiakritiikki. Taiteen vaikutus ihmiseen ja yhteiskuntaan askarruttaa Virtasta tutkimus-, opetus- ja lehtityössä, samoin luovuuden ilmenemismuodot.

Virtasen työ Intian runousopin ja estetiikan parissa on meillä uraauurtavaa. Hän tuo esille kokonaisvaltaisen intialaisen taidekäsityksen, jossa otetaan samanaikaisesti huomioon taideteoksen synty, rakenne ja vaikutus yleisöön. Intian taiteessa elämä otetaan hänen mukaansa lukuun kaikkineen, ja luovan ja esittävän taiteilijan eettistä vastuuta korostetaan.

Tutkimuksellinen ote asioihin näkyy Virtasen lehtikirjoituksissakin ilmaisun ja esitettyjen tietojen tarkkuutena. Jo opiskeluajalta olevat artikkelit ja muut kannanotot filosofiasta ja taiteesta osoittavat Virtasen itsenäistä ajattelua ja poikkeuksellista ilmaisukykyä.


Opettaja

Amanuenssin viran hoidon ja tutkimustehtävien ohella Keijo Virtanen on ollut filosofian kandidaatiksi valmistumisensa jälkeen Jyväskylän yliopistossa kirjallisuuden opettajana. Lähtökohdat luento- ja harjoituskurssien pitoon ovat erinomaiset, onhan Virtasella opintojen lisäksi harvinaisen runsas ja monipuolinen tuntuma kirjallisuuden kenttään.

Useimmiten Virtanen on pitänyt kurssinsa tuntiopettajana. Assistentin työ oli hänestä vaivalloista, koska aika täytyi jakaa opettamisen ja tutkimisen kesken. Proseminaarit olivat kuitenkin antoisia, samoin kuin kaikki yhteydenpito opiskelijoiden kanssa.

Keijo Virtanen on pidetty luennoija. Erityisen mieluisia hänelle itselleen olivat luovan kirjoittamisen kurssit, joita oli 1980-luvulla muutamana syksynä. Myöhemmin perustetun kirjoittamisen linjan opetustilanteissa Virtanen tunsi voivansa toteuttaa itseään ja antaa omintaan. Hän luottaa opiskelijoiden omatoimisuuteen ja omaan ymmärrykseen, eikä kirjoittamisen pitäisi hänestä olla ohjattua vaan tuoretta.


Matkakertomuksia

Keijo Virtanen on julkaissut lehdissä ja kirjoina matkakertomuksia, joissa kiteytyy näkemys elämästä liikkeenä, matkalla olona. Taival taittuu moottoripyörällä, ja pyörästä tai kehästä tulee elämän vertauskuva. Moottoripyöräily taas on kirjoittamisen metafora.

Matkakertomukset koostuvat konkreettisten yksityiskohtien kirjaamisesta, jonka lomassa on nähdyn ja koetun pohdintaa. Ajan maisemissa (1997) sisältää kuvauksia ajeluretkistä kotimaan lisäksi Man-saarella ja Saksassa. Erilaisia moottoripyöriä kunnioitetaan kuin ihmisiä ikään.

Tielle tuuleen (1999), Takaisin tielle (2000) ja Etelän teille (2003) vievät lukijan uusiin maisemiin. Raja tieto- ja kaunokirjallisuuden samoin kuin tunnustus- ja mietekirjallisuuden välillä madaltuu niissä. Moottoripyörän selästä näkee maisemat uusina, hetki avautuu rikkaaksi ja merkitykselliseksi. Virtanen vertaa moottoripyöräilyä zeniin, koska kummassakin voi havahtua äkilliseen oivallukseen.


Uudistuvaa proosaa

Kokeellinen proosateos Leimuava hiljaisuus (2001) on Keijo Virtasen kirjoista persoonallisin. Sen lyyrinen proosateksti sisältää 107 jaksossa esitettyjä assosiaatiosarjoja. Aineksina ovat tuore aistimus, äänimaailma ja hiljaisuus, joka leimuaa elämän tulta, sukellukset [ihmis]katseen kummallakin puolella olevaan kosmokseen.

Keskeisiä teemoja ovat kirjoittaminen ja toistuvat havahtumiset olemassaolon ihmettelyyn. Kaikki todellinen on aina ulottuvilla. Ohikiitävä nyt-hetki avautuu kohti esihistoriaa ja menneisyyttä, samoin kohti tulevaisuutta. Näkökulma muuntuu kohteen mukaiseksi: katse ja ajatus siirtyvät vaivatta mahdollisimman pienestä mahdollisimman suureen.

Virtanen onnistuu Leimuavassa hiljaisuudessa löytämään elämän rajoittamattomuutta ja moninaisuutta vastaavan muodon. Jaksot voi lukea erikseen, vaikka ne myös jatkuvat toisiinsa. Esitys milloin pysähtelee, milloin rientää läkähtyneesti eteenpäin. Sivun tasaamaton oikea reuna aikaansaa tunnun liekin vapaasta liikkeestä.

Keski-Suomi

Keijo Virtanen on jyväskyläläinen kirjailija, joka on asunut Keski-Suomessa 1970-luvun alkupuolelta asti. Hän halusi opiskelemaan juuri Jyväskylän yliopistoon siitä huolimatta, että siellä ei ollut häntä eniten kiinnostaneita oppiaineita eli uskontotiedettä ja antropologiaa. Kaupunki ei ollut liian iso eikä liian kaukana Asikkalasta.

Keski-Suomi oli etelähämäläisestä Virtasesta ensin hiukan kalsea maakunta, jossa hän ei nähnyt omintakeisuutta[/huomannut erityisiä ominaispiirteitä]. Maasto ja maisemat alkoivat kuitenkin miellyttää ajan oloon. Jyväskylän kulttuuritarjonta osoittautui monipuoliseksi, ja kaupungista tuli huomaamatta koti. Oli myönteistä, että siellä on ihmisiä monilta suunnilta.

Keskisuomalaisuus on Virtaselle kaiken keskellä oloa, ei erillään oloa vaan yhteyttä. Hän korostaa kosmopoliittista elämänasennetta, jota voi viestintä- ja yhteysteknologian avulla laajentaa missä hyvänsä. Hän on puhunut musiikin yhteydessä translokaalisuudesta, paikallisuudesta rajoittamattomalla ulottuvuudella.

Virtasen useimmissa teoksissa maakunta on läsnä. Se on mukana ympäristöissä ja henkilöissä, usein myös niiden nimissä. Matkakirjoissa se on seutu josta matkat alkavat ja johon ne päättyvät. Se on jäljittelemättömien havaintojen lähde, ja monet muistikuvat ankkuroituvat sinne.