Elämän vaiheita – sotaorvosta kouluttajaksi
Alli Kantola syntyi Lappeella, nykyisessä Lappeenrannassa 28.1.1938. Hänen isänsä kaatui sodassa, ja hän vietti lapsuutensa äidin kanssa tämän kotitilalla hyyryläisenä. Sitten äiti rakensi asevelitontille Heinolaan omakotitalon tehtaan työläisen palkalla.
Opiskellessaan Heinolan seminaarissa Alli Kantola hankki tienestiä tanssinohjaajana. Seminaarista valmistumisen jälkeen hän oli kymmenen vuotta opettajana Juvalla, ja jäätyään leskeksi hän muutti Pieksämäelle kolmen pienen lapsensa kanssa. Hän kirjoitti lapsuusvuosista lähtien paljon, ja nuorena aikuisena hän osallistui joihinkin antologioihin.
Perhe siirtyi vuonna 1974 Jyväskylään, jossa Kantola oli tunnettu kulttuurihenkilö ennen kuin muutti Lahteen 2005. Paitsi opettajana ja hän on toiminut työnohjausta ja yhteisökoulutusta antavan Muutossauna-yrityksen pitäjänä. Lisäksi hän on työskennellyt useilla kirjallisuuden aloilla. Alli Kantola on julkaissut tieto- ja kaunokirjallisuutta vuodesta 1980 lähtien, ja hän on kirjoittanut mm. Ryhmätyö- ja Tiedepolitiikka-lehtiin ja Kiiltomato-verkkolehteen.
Toimialat – oppia ikä kaikki
Alli Kantolan koulutus ja työtehtävät ovat laaja-alaisia, ja niihin on kannustanut tarve ymmärtää asioita syvemmin. Luokanopettajan tutkinto oli hyvä pohja muulle koulutukselle, ja peruskoulun opettajan työtä tuki toimittajankoulutus, samoin ilmaisu- ja ryhmätyökoulutus. Jatkuva opiskelu ei ollut yksinkertaista perheen huollon ja elatuksen lomassa.
Yhteisökouluttajaksi ja työnohjaajaksi Alli Kantolaa on pyydetty monille eri paikkakunnille. Hänet tunnetaan koko maassa myös kirjallisuusihmisenä: kauno- ja tietokirjailijana, toimittajana ja kirjallisuuskriitikkona. Alli Kantolan paneutuvien kirja-arvostelujen ja toimitustyön taustalla on hänen monipuolinen kirjoituskokemuksensa ja taiteiden ja filosofian harrastuksensa.
Kantola on tehnyt myös radio- ja tv-työtä. Lisäksi hän on ohjannut näytelmiä sekä näytellyt itse, pitänyt lausuntailtoja, harrastanut klassista balettia ja opettanut tanssia. Hän pitääkin oppimista elämänikäisenä ja kokonaisvaltaisena.
Opetusperiaatteet – anna arvo toisellekin
Alli Kantolan mukaan koulutyön tärkeä päämäärä on lapsen – ja opettajan – kasvu vuorovaikutukseen ja yhteisvastuuseen. Hän kirjoittaa: ”Luokassa tulisi olla ilmapiiri: kaikista pidetään huoli.” Opettajassa hän arvostaa uudistumista ja tutkivaa asennetta. Luovuus ja taiteellinen ote arjen työhön ovat hyväksi. Kantola näkee oppimisen elämän mittaisena tapahtumasarjana.
Peruskoulussa Kantola on etsinyt uusia uria ja ollut siksi kysytty kouluttaja Ruotsin suomalaisille opettajille. Hänen kehittämänsä työtavat auttavat oppilaita tulemaan omatoimisiksi, ja niissä kunnioitetaan lasten erilaisuutta. Hän pitää tärkeänä, että koulu ruokkii lapsen ja nuoren mielikuvitusta, eläytymiskykyä ja kielen hallintaa. Koulutyössä tulisi hänestä ottaa huomioon tunneälyn tarjoamat mahdollisuudet.
Kantola on toiminut koulumaailmassa eri tasoilla, opetusministeriöstä kuntiin, alaluokilta yliopistoon: hän on järjestänyt keskustelutapahtumia ja pitänyt kursseja, puhunut ja kirjoittanut koulun puolesta. Yhteiskunnassa tulisi hänestä lisätä vanhemmuuden ja opettajan arvostusta.
Pirkko Halmio on kirjoittanut tutkielman Valmis ja hyvä ei enää kasva – Kuva Alli Kantolan opettajuudesta (Jyväskylä: Journal of Teacher Researcher 1/1997). Se on narratiivinen tapaustutkimus.
Kirjailijakuva – uudistuva tieto- ja kaunokirjailija
Alli Kantola on tieto- ja kaunokirjailija, joka korostaa vuorovaikutusta, itseilmaisua ja sisäistä kasvua. Kantola näyttää, että itsen ja toisen ymmärtäminen ovat tienviittoja matkalla sisäiseen kasvuun. Hän osoittaa keinot, joiden avulla yksilö löytää oman tilan kadottamatta elävää yhteyttä toisiin.
Kantola tarttuu tuotannossaan suomalaisen yhteiskunnan päivänpolttaviin ongelmiin. Tietokirjoissaan hän kysyy, mitä olisi todellinen koulun uudistus. Hän auttaa kasvattajia näkemään arvonsa, asenteensa ja tunnistamaan omat tunteensa.
Kaunokirjallisissa teoksissaan Kantola kuvaa vallitsevaa kulttuuria suomalaisen kokemustaustan kautta. Osa hänen mieterunoistaan on lämpimiä, osa purevia, ja ne kyseenalaistavat itsestäänselvyyksiä. Näytelmätekstissään kirjailija osoittaa ne arvet, jotka sota-aika jätti yksilön sieluun.
Teoksissa ei ole keskeistä ongelmien paljastaminen vaan ratkaisujen etsintä.
Kantola ei anna valmiita ratkaisuja, vaan hän haastaa lukijan luomaan niitä. Kantolan esitys on tietokirjoissa ytimekästä ja selkeää, runoissa ja näytelmässä hioutunutta: kirjailija on määrätietoisesti kehittänyt ilmaisuaan.
Kirjoja koulusta – uuteen kasvatuskulttuuriin
Alli Kantola on julkaissut kasvusta ja kasvatuksesta kirjoja ja lukuisia artikkeleita. Yhdessä onnistumme (1980) ja Kohtaamisen aika (2001) ovat katsomuksellisia kirjoja opetustyön arjesta. Otsikot puhuvat puolestaan: aiheena on uusi kasvatuskulttuuri, siirtyminen alistamisesta ja kilpailusta kohti yhteisyyttä ja tasa-arvoa.
Kantola kokosi toimittamaansa Tulevaisuuden opettaja –teokseen (1988) kirjoittajiksi hallinnon, tutkimuksen ja käytännön koulutyön edustajia. He vaativat opetuksen ja sen tavoitteiden uudelleen arviointia. Tavoitteena oli myös tiedemaailman ja muun yhteiskunnan lähentäminen toisiinsa.
Kantolan kouluaiheiset julkaisut ovat selkeitä ja innostavia. Hän pitää tarkkaa ja huolellisesti viimeisteltyä ilmaisua ensiarvoisen tärkeänä: käytännön, hallinnon ja tutkimuksen yhteistyö onnistuu vain, jos niillä on yhteisesti ymmärrettävä kieli.
Mieterunot – tiiviin ilmaisun koulu
”Kuninkaita kumartaessa ei tarvitse katsoa ihmistä kasvoihin.”
Teos Matkalla tapaamme (1989) koostuu suppeista mieterunoista tai aforismeista. Kantola onnistuu hyvin tässä vaativassa kirjallisuudenlajissa. Jokainen mieterunon sana on painokas, ja teksti on hioutunutta. Ei ole ihme, että kirjan painos myytiin nopeasti loppuun. Vaatimattomaan tapaansa kirjailija mainitsee, että hän on harjoitellut runoja ja aforismeja tekstinsä tiivistämiseksi.
Kirjassa olevien mieterunojen muoto on hallittu, esitys tiivistä. Näennäisen helppo ilmaisu murtuu usein paradoksiksi ja monimerkityksisyydeksi. Puhe kohdistuu samalla itseen ja lukijaan, ja puheena olevat asiat ovat yhteisiä kummallekin.
Yhden osaston nimi kuuluu ”Joidenkin on pakko päästä vapaaksi”. Vapauden lisäksi teemoja ovat inhimillinen kasvu, valta, ihmissuhteet, epäilyn ja luottamuksen rajanveto.
Näytelmä – sotaorvon tarina
Meitä on monta –teatteriesitys on kahden kirjailijan yhteistyötä. Ensimmäisessä näytöksessä on aiheena Ruotsiin lähetetyn sotalapsen elämä, ja se on kirjoittanut Heikki Hietamies. Toinen näytös eli Alli Kantolan osuus kertoo sotaorvosta. Tekstit sovitti näytelmäksi Heino Tola.
Kantolan osuus näytelmästä pohjautuu kertomukseen, jonka hän julkaisi kokoomateoksessa Isän ikävä – sotaorvot kertovat. Isättömyys ei ole näytelmässä äänen saavan tytön ainut murhe. Sota-ajan lapsilla on puute ymmärtämyksestä, lohdusta ja rakkaudesta. Aihe on aina ajankohtainen: kaikkina vuosikymmeninä on yksinäisiä, vailla turvaa ja huolenpitoa kasvavia lapsia. Kantolan sanoma on: koettelemukset voi kääntää voimaksi.
Lähteet
Halmio, Pirkko: Valmis ja hyvä ei enää kasva : Kuva Alli Kantolan opettajuudesta. Jyväskylä: Journal of Teacher Researcher 1/1997.
Komppa, Jukka: ”Epäluulo on epäihmisen tietoa.” Arv.: Alli Kantola: Matkalla tapaamme. Keskisuomalainen 29.4.1989.
Mäkivirta, Suoma: ”Koulun pienimpien kanssa ja puolesta.” Arv. Alli Kantola: Yhdessä onnistumme. Keskisuomalainen 3.1.1981.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti